Valtatien 4 ohikulkutie Iin kohdalla, tiesuunnitelma
Hankkeessa laaditaan tiesuunnitelma valtatien 4 uudelle linjaukselle Iin keskustaajaman kohdalla yhteistyössä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen, Iin kunnan ja Oulun kaupungin kanssa. Suunnittelussa valtatie 4 linjataan noin 17 kilometrin matkalla uuteen maastokäytävään Iin taajaman itäpuolelle, ja hanke sisältää muun muassa kolme eritasoliittymää, uuden sisääntulotien, rinnakkaisyhteyksiä sekä tarvittavia silta-, melunsuojaus- ja pohjaveden suojausrakenteita. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta ja matka-aikojen ennustettavuutta.
Proviko vastasi toimeksiannossa tiesuunnittelukonsultin kilpailutuksesta. Tehtäviin sisältyi muun muassa kaksivaiheisen markkinavuoropuhelun suunnittelu ja toteutus, soveltuvuusvaatimusten ja valinta- ja vertailuperusteiden määrittely, tarjouspyyntöaineiston laatiminen, tarjousten käsittely ja tarjousten arvioinnissa avustaminen sekä päätös- ja sopimusaineiston valmistelu. Ennen markkinavuopuhelun toteuttamista hankinnassa kehitettiin yhteistoiminnallisuutta edistäviä malleja, kuten kehitysvaihe sekä kannustinjärjestelmä. Hankinta toteutettiin hankintalain mukaisella avoimella menettelyllä, ja valintaperusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta. Tarjousaikana halukkaiden kanssa pidettiin kahdenväliset vuorovaikutustilaisuudet.